Moni vantaalainen on muuttanut Vantaalle ja asuu Vantaalla, koska täällä on hyvät ulkoilumahdollisuudet ja luonto on lähellä. Lyhytkin oleskelu metsässä laskee tunnetusti sykettä, rauhoittaa mieltä ja lievittää stressiä. Jos metsät kaadetaan rakentamisen tieltä, ei Vantaa ole enää sellainen, jonka vuoksi tänne muutettiin ja täällä haluttiin asua.
Vantaan väkiluku kasvaa jatkuvasti. Vantaalta löytyy jättömaita, vähäiselle käytölle jääneitä vanhoja teollisuusalueita, kaupungin omistamaa peltoa yms., joille voidaan rakentaa uutta pientaloasutusta. Kaupunkimme keskustoissa, kuten Tikkurilassa ja Myyrmäessä, sekä liikenteen muissa solmukohdissa kannatan kerrostalorakentamista, kuitenkin niin, että myös näiden tiiviisti rakennettujen alueiden lomaan jätetään metsäisiä alueita virkistysalueiksi.
Viime aikoina olen työskennellyt aktiivisesti Päiväkummun joenvarren metsän säilyttämiseksi rakentamiselta. Alue on viimeinen laajempi yhtenäinen Keravanjoen rannalla oleva metsäalue Vantaalla. Se on osa maakuntatason metsäistä ekologista yhteyttä, jota pitkin eläimet liikkuvat ja jonka vähimmäissuositusleveys on taajamassa 300 m. Nykyisellään metsäinen alue on jo paikoin tätä kapeampi eikä sitä pidä kaventaa enää piiruakaan.
Mielestäni paras lahja, jonka voimme tuleville sukupolville Vantaalla antaa, on monimuotoisen lähiluontomme säilyttäminen ja sen kunnon parantaminen. Myös jokiemme vedenlaatua on parannettava yhteistyössä Vantaanjoen ja Keravanjoen yläjuoksujen kuntien kanssa.