Vaativan erityisen tuen jakso etappi- tai pajaryhmässä on monelle lapselle viimeinen mahdollisuus saada apua ennen vakavaa syrjäytymisen kehää. Tässä vaiheessa moni ei ole vielä terveydenhuollon tai sosiaalitoimen piirissä, vaan jakson aikana nämä verkostot rakennetaan ensikertaa. Sosiaaliohjaajat ja psykiatriset sairaanhoitajat ovat tässä korvaamattomia.
1. Lasten tarpeet ja prosessin alkuvaihe: Monet lapset tulevat etappi- tai pajaryhmään jaksolle suoraan yleisopetuksesta tai pienryhmästä, ilman olemassa olevia tukiprosesseja. Heidän oireilunsa on usein koulussa näkyvää ja vaikeaa, mutta terveydenhoidollisia arvioita ei ole vielä tehty. Vuoden aikana sosiaaliohjaajat ovat ne, jotka aloittavat verkostojen rakentamisen, seuraavat lapsen vointia, dokumentoivat ja ohjaavat lasta eteenpäin tuen piiriin.
2. Sosiaaliohjaajien rooli arjessa: Sosiaaliohjaajat pitävät lapsille yksilö- ja ryhmätunteja, joissa lapset voivat turvallisesti keskustella ongelmistaan. Tunneilla käsitellään asioita, joihin pedagogiset keinot eivät riitä: kodin tilanne, väkivallan kokemukset, tunne-elämän haasteet. Opettajilla ei ole aikaa eikä osaamista tähän.
Sosiaaliohjaajat puuttuvat päivittäin jopa 5–20 kertaa oppilaan käyttäytymiseen, ohjaten heidät tarvittaessa rauhalliseen ympäristöön tilanteen käsittelemiseksi. Sosiaaliohjaaja kykenee myös rauhoittamaan tilanteen ja käsittelemään sen tehokkaasti ilman erilliseen huoneeseen siirtymistä. Tämä tapahtuu usein oppituntien, siirtymien, välituntien ja ruokailujen aikana. Opettajalla ei ole mahdollisuutta keskeyttää omaa opetustaan yksittäistä lasta tukeakseen eikä koulunkäynnin ohjaajilla ole osaamista tällaisten tilanteiden käsittelemiseen lasten kanssa. Arjen todellisuus on, että sosiaaliohjaaja on jatkuvasti vuorovaikutuksessa jonkun lapsen kanssa – heidän työnsä on katkeamatonta emotionaalista tukea.
Sosiaaliohjaajan työ on terapeuttista työskentelyä, jonka tavoitteena on vakauttaa tilanne ja antaa oppilaille valmiuksia pärjätä yleisopetuksessa.
3. Turvallisuus ja väkivalta: Käytöshäiriöt ja rajattomuus ovat arkipäivää etapeilla. Psykiatriset sairaanhoitajat ja sosiaaliohjaajat ennaltaehkäisevät väkivaltaa tukemalla lasten tunnetaitoja. Heillä on tähän erityisosaamista, jota opetushenkilöstöllä ei ole. Heidän poistuessaan väkivallan uhka kasvaa ja oppilasturvallisuus vaarantuu.
4. Yhteistyö ja verkostot: Sosiaaliohjaajat ovat linkki koulun, kodin, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen välillä. He osallistuvat viikoittain huoltajapuheluihin, tekevät kirjauksia Apottiin ja vievät asioita eteenpäin. Ilman heitä menetetään kokonaan kouluarjen nivoutuminen sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
5. Henkilökohtainen merkitys lapsille: Lapset itse tunnistavat sosiaaliohjaajat ”erilaisina aikuisina”. He hakeutuvat näiden luo, uskoutuvat ja purkavat kuormaa. Yksilötunneilla syntyy luottamus, jota ei synny opettajan tai koulunkäynninohjaajan kanssa. Näillä kohtaamisilla voi olla ratkaiseva merkitys lapsen kehitykselle ja tulevaisuudelle.
6. Vaikuttavuus ja syrjäytymisen ehkäisy: Etappityöskentely on monelle oppilaalle se eheyttävä ympäristö, jossa lapsi oppii taas luottamaan itseensä ja muihin. Tällainen kokemus voi kääntää elämän suunnan. Sosiaaliohjaajien ja psykiatristen sairaanhoitajien panos on pieni rahallisesti, mutta vaikuttavuus on valtava.
Esityksen tavoite: Sosiaaliohjaajat ja psykiatriset sairaanhoitajat tulee palauttaa vaativan erityisen tuen jakson kiinteiksi työntekijöiksi. Ilman heitä menetetään keskeinen osa kuntouttavasta prosessista, lasten turvallisuus vaarantuu, tuen rakentaminen viivästyy ja lasten syrjäytymisen riski kasvaa.
”Kyse ei ole vain tuesta. Kyse on siitä, muuttuuko lapsen elämän suunta. Kyse on siitä, onko joku aikuinen, joka ehtii, osaa ja haluaa pysähtyä.”
***
Olen kirjoittanut tämän tekstin Vantaalla työskentelevän etappiluokan opettajan sekä Vantaalla etappiluokalla aiemmin työskennelleen sosiaaliohjaajan haastattelun pohjalta.
Vantaalla 12.6.2025
Jenni Alasuutari